Jumalatar: Tervetuloa lukemaan Bangin suvun tarinan toista osaa! :33 *aplodeja*

Leijo: ............. Ei se niin mahtavaa ole.

~*~

Nuoripari eli elämäänsä... no, kohtalaisen tavallisesti. He olivat seurustelleet nyt yhteensä viisi kuukautta, ja etäsuhteeseen kyllästynyt Irina oli päättänyt pari viikkoa sitten tehdä ratkaisevan liikkeen ja muuttaa poikaystävänsä luokse. Se oli omituinen päätös arvostetussa asemassa olevalta naiselta, jolla oli kiireinen työ, paljon ystäviä ja laaja sosiaalinen elämä. Nyt hän teki työnsä etänä ja tapasi ystäviään vähemmän kuin viisi kertaa viikossa. Vapaa-aika kului yhä enemmän Leijon parissa.

 

Ensi töikseen muuttaessaan Irina oli kokenut mystistä, pakottavaa tarvetta (Jumalatar: *nyökkäilyä*) käydä peilillä vaihtamassa ulkomuotoaan. Ja niin tapahtui; kiharat vaihtuivat asiallisempaan poninhäntään ja kasvoille tuli lievä, lähinnä silmiin keskittyvä meikkikerros. Huutavan rahapulan takia vaatteille ei voinut vielä tehdä mitään; ennen Irinan muuttoa Leijon tilillä oli ollut tasan 35 simoleonia. Tyttöystävä oli tuonut sentään viisituhatta ja kun he myivät hänen irtaimistoaan sekä nostivat palkan, tulos oli kahdeksantuhatta simoleonia. Silläkin piti elää.

 

Irinan työaika oli aamukahdeksasta iltapäiväneljään, joten vielä työttömän Leijon päivät kuluivat lähinnä yksin. Tyhjän ajan hän kulutti neljään asiaan: Irinan stereoiden popittamiseen, työnhakuun, opiskeluun ja sosiaaliseen elämäänsä. Tällä hetkellä sosiaalinen elämä käsitti lähinnä Hemmon ja Lempin, joka oli pikkuhiljaa alkanut tajuta, ettei Leijon kanssa tulisi kesää ja siirtynyt pelkälle ystävälinjalle. Irinan tuttavapiirissä oli tosin muutama, joihin Leijokin oli alkanut tutustua.

 

Mitä Leijo sitten opiskeli? Itse asiassa vähän kaikenlaista, mutta eniten hän kasvatti tietämystään ruoanlaiton saralla. Monet reseptit jäivät mieleen ja hän alkoi kokeilla niistä versioita, jotka saattoi toteuttaa kotona mikron avulla. Ainakin tuli harjoitusta tulevaa kokkiuraa varten, jonka kulusta Leijo tuntui olevan niin varma.

 

Mitä ihmettä? Kuka ruoja uskalsi mennä kaatamaan roskiksen?! Tietääkseni kummallakaan, Leijolla tai Irinalla, ei ole vihamiehiä tai ärtyneitä entisiä rakastajia. Irina, osaatko sinä vastata tähän kataluuteen?

 

Lopultakin! Iloisena uutisena oli pian se, että Leijo sai vihdoin töitä. Hyvä on, ravintolan tiskaajana minimipalkalla kahdeksan, yhdeksäntuntisia päiviä, mutta sekin riitti luomaan innostuneen, koiranpentumaisen kiillon nuoren miehen silmiin. Kimppakyytikuskina oli Daavid Toivakka, josta ei saanut irti sanaakaan. Mies vain odotti, että Leijo sai oven edes puoliksi kiinni ja painoi sitten kaasua kaikilla jalkalihastensa voimilla - joita olikin rutkasti.

 

Leijo nousi urallaan pian pikaruokalan kassaksi ja siitä vuoropäälliköksi. Ihmettelen vain, miten pomo ei erottanut häntä korvien takia. Ehkä tarpeeksi hyvää tekosyytä ei löytynyt. Toivottavasti muutkin työnantajat vain olisivat yhtä suvaitsevia jatkossa...

 

Leijon palkkavirran alkaessa juosta Irina päätti, että oli aika tehdä ratkaiseva liike ja ostaa uusia vaatteita. Hän tunsikin olonsa nuorekkaammaksi kuin aiemmin, siitä huolimatta, että seisoi parhaillaan ikkunattomassa tuvanrotiskossa, jonka tiskipöydällä oli kasa likaisia, haisevia murokuppeja ja lattialla useampi mädäntyvä lehti. Pääasia oli, että hän näytti hyvältä.

Jumalatar: Oli se paremman näköinen kuin odotin.

Leijo: Hei!

Irina: ... No kiitos, mutta minäkin olen paikalla.

 

(OMG! Alastomuutta!)

Pikkuhiljaa Irina huomasi muutoksia itsessään. Ihan kuin hän olisi lihonut vähän. Lisäksi naisella oli palava himo kekseihin, hän väsyi helpommin ja aamuisin sappivesi nousi kurkkuun kuin itsestään. Monta kertaa Irina joutuikin juoksemaan pikkuvessaan ja keskeyttämään uudessa suihkussa peseytyvän Leijon rikkumattoman rauhan. Hän epäili salaa pahinta, mutta ei uskaltanut kertoa asiasta asuinkumppanilleen. Miten hän olisi voinut olla raskaana, hehän olivat käyttäneet koko ajan ehkäisyä... Ehkä kaikki olikin sattumaa ja hänellä oli mahatauti?

 

.............

 

Leijo joutui usein siivoamaan entistä väsyneemmän Irinan jäljet. Hänkin alkoi huolestua, sillä tuo oli alkanut olla entistä oudompi viime aikoina. Leijo ei kuitenkaan uskaltanut mainita asiasta, koska Irina alkoi väsymyksen lisäksi olla nykyään harvinaisen äkäinen. Kiukkuinen kuin ampiainen suorastaan, eikä tuolle kannattanut mainita mitään negatiivista tai joutui joko mykkäkoulun, puolustelevan papatuksen tai kipakan, riitaa haastavan vastalauseen vyöryn alle.

Se oli jopa suhteellisen väsyttävää.

 

Raskaustesti vahvisti Irinan aavistukset. Aluksi häntä pelotti kertoa, mutta ihme kyllä, Leijo otti asian rennommin kuin oli oletettu. Totta kai mies vaikutti myös säikähtäneeltä - tuskin heidän kummankaan suunnitelmiin oli tulla vanhemmiksi alle kolmekymppisinä ihmisen kanssa, jonka oli tuntenut hiukan alle puoli vuotta ja johon ei ollut sidoksissa minkään lakisäädöksen mukaan.

Jälkimmäiselle Irina halusi välittömästi tehdä jotain. Hän ei halunnut naimatonta lasta, vaikka ei kirkkoon tai mihinkään uskonnolliseen ryhmään kuulunutkaan. (Suomeksi: inhoan seurustelevien parien lapsia, koska niille tulee aina väärät sukunimet). Niinpä pari kihlautui nopeasti ja poikkesi myöhemmin maistraatissa.

 

Mitämitämitämitämitä?! Tuo ei ole Irina! Leijo!

Kyseessä oli nimittäin Enni Salonen, Leijon työkaveri, ja kaksikon välillä vaikutti olevan rutosti kemiaa. Enni, jota Leijo ei ollut koskaan ennen tavannutkaan, tuli nimittäin miekkosen mukana töistä ja vaikka passitin hänet heti pois, tekemisvaihtoehdoissa oli suudelmia, halauksia ja flirttailua salamien kera. Hyvästelynäkin toimi romanttinen suudelma. Jestas, tämä on epäilyttävää. Onneksi Irina oli samaan aikaan sisällä ja nukkumassa, joten vahingossakaan ei tullut sitä rasittavaa pettämisdraamaa.

 

Jaahas, vai että tällaista peliä tässä parisuhteessa pelataan. Irinalle puhelin oli käden toinen jatke ja erään kerran huomasin, että katala Enni Salonen oli hänen ystävänsä. Hyvä sellainen vieläpä! Voi herranjestas, Irina, millainen maku sinulla on ystävissä. Ja miehissä, mitä tuohon ilmeisesti yliopistolla työskentelevään lehtoriin tulee. En ymmärrä sinua ja viehätyksiäsi.

Hattu on kyllä ihan söpö.

 

Irinan vatsa alkoi osoittaa pikkuhiljaa kasvamisen merkkejä. Hän alkoi pitää raskausvaatteita ja ilmoitti myös julkisesti kantavansa lasta - sillä sai revittyä töistä hyvät äitiyslomat. Nainen huomasi kuitenkin kiertelevänsä Leijon kotia entistä levottomammin. Hän oli aina ollut oman onnensa seppä ja ennen Leijon luokse muuttamista Irinalla oli ollut kaunis, tyylikäs kaupunkikämppä ydinkeskustan lähellä. Nyt hän asui maalla pienessä röttelössä. Varaa ei ollut rakentaa eikä mistään olisi löytynyt rakennusmiehiäkään. Täälläkö heidän piti elää avioliitossa? Täälläkö hänen lapsensa pitäisi kasvaa? Se kuulosti Irinan korviin enemmänkin tuomiopäivältä kuin logistiikalta. Niinpä hän otti esille yhden keskustelun aiheen Leijon kanssa.

 

Leijo oli väsynyt pitkiin työpäiviin ja niiden jälkeen pitkiin kotimatkoihin. Niinpä, kun kerran hän saapui kotiin, Irina iski pöytään (jota ei ollut) ehdotuksen (vaatimuksen). Hän ei halunnut kasvattaa heidän lastaan sellaisessa ympäristössä.

"Mihin me muka muuttaisimme?" Leijo mutisi. "Ei meillä ole rahaa."

"Minun ystäväni ovat muuttamassa Espanjaan loma-asuntoonsa", Irina totesi. "He tarjosivat meille vanhaa kotiaan pilkkahintaan, koska tietävät tilanteemme. Usko pois, olen käynyt siellä, se on upea. Suuri, tilaa vaikka kuudelle lapselle. Ja hyvällä alueella, lapsi saisi heti ystäviä varakkaiden ja hyvätapaisten perheiden vesoista. Lisäksi se on lähempänä työpaikkaasi. Miltä kuulostaa?"

Leijon oli pakko purra huultaan.

"... Mitä miinuksia?"

"Saatamme joutua ottamaan hiukan lainaa ja maksamaan sitä jonkin aikaa", Irina hymähti. "Puoli vuotta ehkäpä. Lisäksi muuton jälkeen meillä ei ole varaa lähes mihinkään muuhun kuin pakolliseen, mutta onneksi talo tulee kalustettuna."

Leijon näyttäessä epäilyttävältä Irina otti käyttöön viimeisen valttikorttinsa. Koiranpentuilmeen.

~*~

"Se on... iso."

"Jep."

"Tosi iso."

"Jep."

"Tosi kallis."

"Jep."

"Tosi kaunis."

"Jep."

"Minä tutkin pihaa."

 

Leijo siirtyi puiden peittämälle takapihalle. Luoja, talo oli uskomattoman suuri. He voisivat hankkia siellä vaikka tusinan lapsia. Asia tosin tuskin olisi aivan lähitulevaisuudessa, sillä yhdenkin käärön isyys tuntui pelottavalta, suurelta ja pimeältä askeleelta suoraan tyhjyyteen. Takapihalla oli hiekkaa, mutta merenranta oli tuhansien kilometrien päässä.

 

Samaan aikaan Irina siirtyi tarkastelemaan sisätiloja.

~*~

Raskaus oli lopuillaan. Irina ei muistanut olleensa koskaan elämänsä aikana niin väsynyt. Hän nukahteli minne sattuu, jopa valmistamaansa spagettiin, kun Leijo oli töissä. Synnytys olisi periaatteessa voinut tulla koska tahansa, mutta Irina ei halunnut lähteä vielä sairaalaan, sillä hänestä se ei ollut vielä välttämätöntä. Leijo manaili kaikenlaista äkkinäisten supistusten alkamisesta ja lapsiveden tulemisesta yöllä, mutta ei ollut vielä saanut vaimoaan hätkähtämään.

 

Eräänä päivänä tapahtui jotain, joka olisi saanut Leijon hihkumaan "minähän sanoin"-fraasia kovaan ääneen, ellei se olisi ollut hänellekin niin tärkeä tapahtuma. Hakiessaan päivällä postia yksin kotona ollessaan Irina huomasi, että jotain märkää valahti hänen housuihinsa. Lapsivesi. Totta kai hän oli huomannut, että synnytys alkoi olla lähellä, ja sairaalaan oli ollut tarkoitus lähteä jo huomisaamuna. Naisen ulvonta herätti todennäköisesti jokaisen naapurin puolen kilometrin säteellä.

 

Se oli poika, joka sai myöhemmin nimen Luka. Uudella tulokkaalla oli tumma iho, jota Leijon pigmentti oli vaalentanut, äidiltään perityt mustat hiukset ja isänsä kauriinsilmien omaiset harmaat silmät. Luka Bang. Voi, odotan niin kovasti, että pääsen näkemään pojan oikeat kasvonpiirteet... Ja sen, joutuuko Leijo leikkauttamaan pojalle korvat peittävät hiukset vai ovatko Irinan geenit voittaneet.

 

Tässä vielä esimerkki Irinan selkeästi terävimmillään olevista äidinvaistoista. Vastasyntynyt lapsi viskataan yksin keittiön lattialle, kun puhelin soi ja tuttipullo viereen.